Masi Tiitta, Hanna Ahti, Anna Maria Häkkinen, Anna Mustonen and Anna Torkkel

Consolation

Consolation is a piece on tiredness as a bodily experience as well as an all-encompassing circumstance. Tiredness is the staring point and the environment in which the performance takes place. The working group works with powerlessness and inability, considering ways for the fatigued to find solace and comfort.

Initiator of the project: Masi Tiitta
Working group: Hanna Ahti, Anna Maria Häkkinen, Anna Mustonen, Masi Tiitta and Anna Torkkel
Production: Masi Tiitta, Ehkä, Mad House Helsinki

Past performances:

Premiere 7 April 2017 Mad House Helsinki
9 April 2017 Mad House Helsinki
16 April 2017 Kutomo Turku

Illustration: Jukka Herttua

Links:

http://madhousehelsinki.fi/events/masi-tiitta-hanna-ahti-anna-maria-hakkinen-anna-mustonen-ja-anna-torkkel-consolation

http://www.ehka.net/consolation/?lastpage=

A piece by Milja Aho, Anna-Mari Karvonen, Anna Mustonen and Emmi Venna was premiered  at Kutomo in April 2016. The piece was also performed at Baltic Circle festival in November 2016. 

We start moving and walk until it feels like we must stop. We are scattered around the space. We place the weight on the right foot, then on the left. Right, left, right, left. Gradually this movement starts to affect us all. Some are already moving, others will only later notice that they are moving.

The speaking in the performance creates a unique dance about what is and what could be. It embraces fatigue, not-knowing and not-doing as parts of itself. Each movement and choice in the space become part of the choreography; watching this performance is a dance in itself.

“The work is composed of so-called inner monologues of the mind, that have no specific personification, nor shape, nor storyline. Instead, the performance creates a fascinating, spoken, verbal connection to the shared sensorial, corporeal, mental, material and conceptual abyss.” – Mia Hannula, Turun Sanomat 30.4.2016

Links:

Baltic Circle - International Theatre Festival

Kutomo

Kritiikki Turun Sanomissa 30.4.2016

photo below: Jaakko Pietiläinen

Two screen shots from a performance at Baltic Circle festival

Taiteilijapuheenvuoro, julkaistu Liikkellä marraskuussa -festivaalin vuoden 2016 ohjelmalehtisessä

Valutan maitoa vasemmasta rinnastani, lirautan pissaa alushousuihin, annan kyynelten kuivua poskille. En mielellään istu, koska parantelen välilihaan tehtyä leikkausarpea. Olen kadottanut kehoni keskustan. Olen synnyttänyt sen ulos. Olen jättänyt itseni taustalle, keskittynyt siihen toiseen, joka juuri syntyi. Kuljen kuin sumussa, olen niin onnellinen ja häkeltynyt. Tunnen voimakasta vetoa pysytellä sivustalla, olla hiljaa, olla tekemättä mitään, haaveilen muutosta Itä-Suomeen keskelle metsää. Samaan aikaan huomaan kirjoittavani tätä tekstiä. En vielä tiedä miksi kirjoitan. Ehkä haluan olla näkyvillä ja tulla bongatuksi, ehkä yritän osallistua ja ottaa kantaa, ehkä kirjoitan olemassa oloani esiin, ehkä toivon, että joku tanssisi tämän tekstin.

Hyssytän, ruokin, ruokin, hytkyn, ruokin, steppailen. Teen kaikkeni, että toisen olisi hyvä olla. Kuljeskelen huoneesta toiseen ja huokaisen, kun huomaan tanssittaneeni hänet uneen.

En näe yhtäkään esitystä festivaalin aikana, en suuntaudu kansainväliseen toimijuuteen, en ole perillä uusimmista suuntauksista, en halua kuunnella musiikkia, sillä kotona on aina niin meluisaa. Jätän hakematta residenssihaussa, koska lapset eivät ole sinne tervetulleita. Pelkään suunnattomasti että jään paitsi, etten pysy perässä, että tyhmennyn ja lopulta homehdun kotisohvalle imetystyynyn uumeniin. Huomaan usein pahoittelevani kollegoilleni sitä, että olen äiti ja perheelleni sitä, että teen liikaa töitä. Tukehdun omaan haluamiseeni ja yrittämiseeni. Muutan lähiöön, väsyn, sairastun, harkitsen alanvaihtoa. Mietin, tuleeko avauduttua liikaa tai oltua liian katkera. Mietin, onko teksti loukkaava heille, jotka haaveilevat äitiydestä. En löydä vastauksia kysymyksiini mutta muistan olla kiitollinen.

Tekee mieli luovuttaa. Hidastan tämän tekstin lukemista. Huomaan tilan sanojen, hetkien ja hengitysten väleissä. Poistan kiireen, stressin ja tehokkuuden elämästäni. Päätän, että työn on annettava voimaa. En työskentele äitiydestä huolimatta, työskentelen äitiydestä käsin. Sanon ei ruuhkavuosille, ajanpuutteelle ja multitaskingille. Hautaan ne syvälle maan uumeniin enkä koskaan enää lausu niitä ääneen. Otan levon, voimattomuuden ja keskeneräisyyden osaksi työskentelyäni. Annan niiden tulla myös näyttämölle. Katson, kun tanssija vetelehtii, haahuilee, hiipuu, ei tiedä mitä tekee, ei tee mitään, antaa olla, lepää.

Yritän ilmaista kokemukseni siitä, miten olla yhtä aikaa (hyvä) äiti ja (vakavasti otettava) taiteilija. Miten nämä kaksi maailmaa ehkä sittenkin kysyvät samoja kysymyksiä, nojaavat toisiaan vasten. Haluan kirjoittaa valoisaa energiaa. Kirjoitan, kunnes on ruoka-aika. Kaivan oikean rinnan esiin, huomaan tekstin kiertävän kehää. Pidän ympyröistä, saan voimaa sykleistä.

- Anna Mustonen 

//

Moving in November festival has coproduced new works by Finnish dance artists for over ten years. To celebrate its 30th anniversary, the festival has invited artists 2007–2016 to write and discuss their artistic practice. These texts were published in the festival catalogue. Here is my text:

Milk runs out of my left breast, pee trickles into my panties, tears dry on my face. I prefer not to sit, because my episiotomy stitches are still healing. I have lost the center of my body. I have given birth to it. I have set myself aside, focusing on the other one that was just born. I am walking in a daze, happy and bemused. I feel strongly drawn to the sidelines, to stay quiet, to not do anything. I dream about moving to Eastern Finland, to the middle of the forest. At the same time I find myself writing this text. I am not sure if I am writing to take part and make a stand, or to be seen and discovered.

I soothe, feed, feed, sway, feed, and carry. I do everything to make the other feel good. I walk from room to room, and sigh in relief when I notice that I have danced his to sleep.

I do not see any festival performances, I don’t gear towards international agency, I don’t follow the recent trends, I don’t want to listen to music because my home is too loud. I don’t apply for residencies, because children are not welcomed. I feel terrified that I get left out, that I fall behind, that I become dumber, and eventually become stale somewhere in between the nursing pillow. I become aware that I constantly apologize to my colleagues for being a mother, and to my family for working too much. My own wanting and trying is suffocating me. I move to the suburbs, get exhausted, get ill, consider changing vocation. I wonder if I have opened up too much, or if I have been too bitter. I wonder if my text is offensive to those who dream about being a mother. I cannot find answers, but I remember to be grateful.

I feel like giving up. I slow down reading this text. I notice the space between words, moments and breaths. I remove the hurry, stress, and efficiency from my life. I decide that work needs to give strength. I don’t work despite motherhood, I work from motherhood. I say no to juggling it all, to constant lack of time and to multitasking. I bury them deep into the ground and never use those words again. I invite rest, weakness and incompleteness to be part of my practice. I invite them to the stage as well. I watch the dancer dawdle, wander, dwindle, not know what to do, pause, give in, rest.

I try to express my experience of how to be a (good) mother and a (serious) artist at the same time. How these two worlds perhaps ask similar questions, and support one another. I want to write bright energy. I write until it is time for a feeding. I pull out my right breast, and I notice the text making a circle. I like circles, I draw strength from cycles.

- Anna Mustonen

Since 2016 I'm taking part of Artist Residency in Motherhood, which is a self-directed, open-source artist residency to empower and inspire artists who are also mothers. Artist Residency in Motherhood is founded by conceptual artist Lenka Clayton.

http://www.artistresidencyinmotherhood.com/

Rea-Liina Brunou:

Pedestrian Ballet 

Pedestrian Ballet  is a performance based on a movement method developed by Rea-Liina Brunou. It takes as its starting point personal observations on what being a dancer means and on the dancer's body in relation to the history and the convention of ballet. The notion underlying the method is the idea of walking as a somatic exercise. The work is presented in z-free in a way that enables audience participation, and takes place partly outdoors.

Z-free is Zodiak's unique event concept where selected artists are given the opportunity to present their working methods, work on their ideas and engage the audience in the creative process. In autumn 2016, a Z-free demonstration is given by Rea-Liina Brunou. In this performance she is working with Miki Brunou, Anna Mustonen, Janina Rajakangas and Piia Rinne.

Pedestrian Ballet on ohjattu kävelymuotoinen esitys Kutomon lähiympäristössä. Esitys rinnastaa katsojan sisäiset havainnot arkisesti liikkuvasta kehosta baletin kurinalaisuuteen ja sen historiallisiin kerrostumiin. Teos pohjautuu Rea-Liina Brunoun kehittämään liikemenetelmään, jonka taustalla on ajatus kävelystä somaattisena harjoituksena.

Koreografia ja teksti: Rea-Liina Brunou

Tanssi: Anna Mustonen, Janina Rajakangas

Visuaalinen suunnittelu ja esitys: Piia Rinne

Äänisuunnittelu ja esitys: Miki Brunou

Tuotanto: Ehkä-tuotanto, Rea-Liina Brunou

Esitykset osana XS Vol.8 -festivaalin ohjelmaa
la 26.11.2016 klo 14-15 ensi-ilta
su 27.11. klo 14-15

demoesitykset osana Zodiakin Z-free ohjelmaa

Ti / Tue 1.11.2016  17:00h

Ke / Wed 2.11.2016 17:00h

Zodiak Center for New Dance, Studio C4

http://www.zodiak.fi/en/calendar/z-free-rea-liina-brunou

 

 

Di anima et di corpo

31.8.2016 in Festival Antiqua, Bolzano Italy

Di anima et di corpo is a concert or a performance of intense emotions, combining Italian 17th century music to new dance. The piece - performed by a harpsichordist, a dancer and a soprano - deals with big emotions using the Doctrine of Affects, theory of music in the Baroque era, according to which the function of music was to affect the listener's body and emotions. Music was capable of arousing specific emotions within the listener, causing physical reactions. How can one move the souls of a modern-day spectators? 

Marianna Henriksson, harpsichord 
Katja Vaahtera, soprano 
Saara Norvio, dance
Anna Mustonen, choreography 
Anna Pöllänen, lights and staging

http://www.bolzanofestivalbozen.it/News/de/161/4389/60940.aspx

photo below: Jonte Knif

Anna

Anna is a simultaneously personal and collective, polyphonic, multi-voiced performance consisting of three solos. The collective work by four female dance artists approaches dance through the language of dance, on terms of dance.

Performance and concept: Maija Mustonen

Choreographies: Anna Maria Häkkinen, Anna Mustonen, Anna Torkkel

Dramaturgical dialog: Erno Aaltonen

Lighting design: Kristian Palmu

Production: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Maija Mustonen

Photo: Tani Simberg

Premiere 25.2.2016, Zodiak Center for New Dance
Performances
Sat 27.2. 19:00
Sun 28.2. 15:00
Wed 2.3. 19:00
Thu 3.3. 19:00
Sat 5.3. 19:00
Sun 6.3. 15:00

Fri 1.4.2016 at 7 pm, Kutomo
Sun 3.4. at 5 pm, Kutomo

Links:

http://www.zodiak.fi/en/calendar/anna

 
online portfolio